Tassuttelua Ruutilassa

Sain meilin, jossa kyseltiin monenlaista parsoneista. Siinä luki mm. että “ovatko kaikki parsonit riistaviettisiä, haluaisin parsonin sellaisista linjoista, joissa riistaviettiä ei enää esiinny”. Minä en haluaisi kuullakaan sellaisista sukulinjoista.

Parsonrussellinterrierin rotumääritelmä alkaa sanoilla “Vankkarakenteinen ja sinnikäs työterrieri, joka on erityisen kyvykäs maanalaisessa työskentelyssä.” lisäksi siitä mainitaan “Ennen kaikkea työterrieri, joka taipumustensa ja rakenteensa puolesta kykenee maanalaiseen työskentelyyn ja juoksemaan ajavien koirien kanssa. Rohkea ja ystävällinen.” Nämä kaikki asiat lukevat parsonin rotumääritelmässä, joka määrittää millainen ihanteellinen rotunsa edustaja tulisi ominaisuuksiensa ja ulkomuotonsa puolesta olla. Rotumääritelmä ei sano “ennen kaikkea kaunis” tai “erityisen kaunis”. Se sanoo “ennen kaikkea työterrieri”.

Metsästysreissu kertoo koirasta paljon. Koiran tyyli työskennellä maan alla, tapa käsitellä riistaa tai vaikkapa kyky odotella vuoroaan päästä töihin sekä sosiaalisuus muiden koirien kanssa ovat kaikki merkittäviä asioita. Metsästäjänä haluan kasvattaa koiria, jotka ovat pelaavia jahtikavereita ja siinä sivussa mukavia kavereita sohvallakin. Tästä syystä meillä eivät lisäänny pelkästään kauniit, näyttelyissä menestyneet koirat. Eivät vaikka olisivat kivojakin.

Kun näkee koiran käytännön työssä, ymmärtää millaisia ominaisuuksia siltä vaaditaan niin henkisellä puolella kuin ulkoiselta olemukseltaan. Riistaviettisyys ei tarkoita samaa kuin epäsosiaalinen, vihainen , hankalasti hallittava, rähisijä tai lapsiperheeseen sopimaton.

Ja kyllä – minä käyn koirieni kanssa myös näyttelyissä. Kivahan niissä on pärjätäkin, mutta kasvatustyötäni niiden tulokset eivät ohjaa.