Tassuttelua Ruutilassa


Supi riihen alta ja toinen maapesästä
joulukuu 28, 2008, 5:24 ip
Aihe: Ruutilan väki puuhailee

Tänään olimme jo aamuhämärissä Pälkäneellä erään vanhan riihen luona Hinkun ja koiriemme sekä paikallisen oppaan kanssa. Leicci laitettiin työmaalle ensiksi ja pian tuttu rehaaminen alkoikin kuulumaan työmaalta. Ensin paikka vaikutti ihan tekemättömältä, Leicin työmaa oli riihen uunin alla, paksuja hirsiä ympäriinsä… mutta niin vaan sieltä supi saatiin esiin ja se oli sille otukselle good bye! Jossain vaiheessa siellä pistäytyi mäyräkin pihalla, mutta se livahti takaisin ja onnistui piiloutumaan jonnekin niin hyvin että sinne jäi. Kovasti koirat hakivat, mutta ei löytynyt mäyrää enää. Siirryime sitten maapesälle, josta Leicille saatiin lyhyehkön työskentelyn päätteeksi pieni supi. Ja niinpä se alkoi taas ilta hämärtymään… suunnaksi koti ja seuraavaksi operaatio koiran pesu ja huolto metsästysreissun jälkeen.



Hyvää Joulua!
joulukuu 23, 2008, 9:00 ip
Aihe: Tarvii sanoa

Rakkaat ystävät, tuttavat ja yhteistyökumppanit, sekä Omppu, Ritsa, Rassi, Remu, Rokki, Åke, Arttu, Vili, Kepo, Rita  ja Luna perheineen, Hyvää Joulua!



Crocsilapsi ja kirotut piparit
joulukuu 22, 2008, 2:58 ip
Aihe: Ruutilan väki puuhailee

Reilu viikko sitten lauantaina olimme jälleen metsällä. Perjantai-iltana vahvasti valeraskaana olevalla Leicillä tuntui olevan “synnytys” käynnistymässä, se läähätti ja käyttäytyi kokolailla kuin synnyttävä narttu. En kuitenkaan jaksanut jäädä tätä synnytystä valvomaan, vaan painelin nukkumaan. Aamulla sitten herätessäni totesin Leicin synnyttäneen yön aikana maastokuvioisen Crocsin. Joku taso sentään Leicilläkin noiden lapsosten kanssa… tokihan käyttökoiran jälkeläiset ovat edes maastokuvioisia, vaikka olisivatkin kuviteltuja. No eipä jääty tuota mielikuvituslasta sen kummemmin paapomaan vaan lähdettiin mamman kanssa erälle. Päivän aikana saimme saaliiksi kaksi supikoiraa, joista toinen kettuterrierillä ja toinen mäyräkoiralla. Tämän jälkeen Leicci kävi vielä tekemässä hakua jonkun aikaa, muttei saanut työskentelyä aikaiseksi, vaikka luolastossa ilmeisesti vielä jotain elämää olikin. Kävimme vielä toteamassa muutamia paikkoja tyhjäksi ja sittenpä se olikin taas ilta.

taaskaivetaan

Sunnuntaina leivoimme Reetamarin kanssa pipareita ja torttuja, tämän mainitsen ainoastaan siksi, että noiden pipareiden kohtalo meinaa nyt jo  vähän huvittaa. Kävipä nimittäin niin, että pussi jossa piparit olivat, jäi keittiön työtasolle. Meillä on tässä vanhassa torpassa tosi pieni keittiö ja pöytä jää väkisinkin aika lähelle työtasoa. Peicco-Per*ele oli sitten voimistellut sen verran, että saanut piparit pudotettua lattialle. Sittenpä olivatkin nämä ihmisen parhaat ystävät pistelleet piparit poskeensa. Sen seurauksena ne makasivat päivän mahat pystyssä piereskellen äänekkäitä, pahanhajuisia, pitkiä pieruja. Voi koiranomistajan onnea tuona päivänä…