Tassuttelua Ruutilassa

Otsikko toteutui meillä kirjaimellisesti. Lähtiessäni viime perjantaina töihin otin sulamaan neljälle koiralle tarkoitetun annoksen liha/luurouhetta. Tuo rouhe oli tarkoitus sekoittaa vielä kasvissoseeseen suhteessa 1 osa rouhetta ja kolme kasviksia. Unohdin kulhon keittiön pöydälle, normaalisti koirien ruuat sulavat paikassa jossa koirat eivät pääse niihin käsiksi. Ja niinhän siinä kävi, että Peicco oli käynyt keittiön pöydällä ruokailemassa. (Koirat eivät ole täällä pentuineen koko työpäivieni aikaa päineen, Tapani rakentelee taloamme samassa pihapiirissä ja käy useamman kerran päivässä katsomassa, että kaikki on ok, ruokkimassa ja ulkoiluttamassa emoja.)

Kotiuduttuani töistä iltapäivällä  Peicco oli hieman levoton, se pyysi ulos vähän väliä ja ulosti tosi monta kertaa kovia luukakkoja. Tässä vaiheessa hoksasin myös mitä oli tapahtunut. Sitten kakkaa lakkasi tulemasta, vaikka Peicco kuinka yritti ulostaa. Soitin eläinlääkärille ja sain oheeksi antaa koiralle parafiiniöljyä ja peräruiskeen, sekä nesteyttää sitä runsaasti. Yö meni Peicon kanssa valvoessa, annoin sille vähän väliä väkisin vettä ja öljyä. Koira oksensi kaiken juomansa ja yritti ulostaa saamatta mitään ulos. Urhoollisesti se kuitenkin hoiti pentujaan ja oli yleisvoinniltaan kohtuullisen pirteä. Selvisimme yön yli, aamulla se kuitenkin oli jo aika kuiva ja pikku Ulvomäet alkoivat olemaan hieman itkuisia, koskapa maitoa ei juuri tullut. Heti kun Valkeakosken eläinsairaala avasi aamulla ovensa, syöksyimme vastaanotolle. Peicco käveli sinne ihan omin jaloin ja jaksoi jopa heiluttaa hoitajalle häntäänsä.

Peicco jäi klinikalle ammattilaisten hoidettavaksi, sieltä luvattiin soittaa minulle, kun voisin hakea sen. Minä palasin kotiin huolehtimaan Peicon pennuista. Tässä vaiheessa astui kuvaan mukaan supermamma Edtih. Vein Edithin varovasti katsomaan Peicon pentuja. Se katseli niitä hetken, alkoi heiluttaa häntäänsä ja meni pentulaatikkoon. Sitten se pesi koko porukan pyllyt ja asettui makuulle, niin että pennut pääsivät syömään. Tässä vaiheessa minulla tuli kyyneleet silmiin. Ulvomäet saivat syödäkseen ja nukahtivat tyytyväisinä. Edithin omille pennuille aloitin kiinteän ravinnon antamisen, jotta ruokaa varmasti riittäisi kaikille. Jauheliha maistuukin WW Ruutiloille mainiosti.

Klinikalta soitettiin myöhään iltapäivällä, että voisin hakea Peicon kotihoitoon. Se oltiin rauhoitettu ja röngenkuvattu. Kuvassa näkyi halkaisijaltaan liki 3cm kokoinen luun muodostama pallo, joka tukki suolen noin 10 cm ennen peräsuolen alkamista.  Kuitenkaan siitä ei saanut otetta pihdeillä eikä sormin. Koskapa tukos oli jo niin lähellä peräsuolta ja ulos tulemista, eläinlääkäri ei halunnut leikata Peiccoa vaan sen hoitamista päätettiin yrittää konservatiivisella menetelmällä. Sain kotiin hyvät hoito-ohjeet ja lääkkeet Peicolle ja niin tulin sen kanssa kotiin. Lauantai- illan Peicco vain lepäsi lämminvesipullojen vieressä peittojen alla. Koko tämän ajan Edith jatkoi Peicon pentujen hoitamista omiensa ohessa.

Peiccoa piti nesteyttää, liikuttaa ja antaa sille parafiiniöljyä. Lisäksi sitä hoidettiin ulostus- ja pahoinvointilääkkeillä. Ravintoa se sai Nutriplus geelistä. Suoleen tuli saada massaa, joka työntäisi tukosta ulospäin, syötin sille purkillisen recoveriä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni jälleen Peiccoa nesteyttämässä ja kävelyttäessä. Sunnuntai aamuna emäntä ja koira olivat varmaan suurin piirtein yhtä “hehkeä” näky, tosin minä olin vain väsynyt ja huolissani, Peicco oli väsynyt ja kipeä. Eläinlääkäri soitti puolenpäivän aikoihin ja oli tyytyväinen kuullessaan, että koiran läpi alkoi tulla jotain. Peräpäästä valui hieman öljyn sekaista recoveriä. Lisää massaa suoleen oli hoito-ohje. Lääkäri lupasi soittaa uudelleen vielä myöhemmin illalla. Pakkosyötin Peicolle helposti sulavasta ruuasta ja parafiiniöljystä tekemääni mössöä, nesteytin ja liikutin sitä vähän väliä koko päivän. Neljän maissa sunnuntai-iltapäivällä ihme vihdoin tapahtui, ja eläinlääkärin soittaessa minulla oli ilo kertoa hänelle, että hoito on tehonnut ja “paha poistui Piiklestä”. Koiran vointi koheni välittömästi, se alkoi syömään ja juomaan. Nyt tätä kirjoittaessani se voi jo erinomaisesti ja hoitelee pentujansa.

Kiitos Valkeakosken eläinsairaalan eläinlääkäri Sari Kalliomaalle Peicon erinomaisesta hoidosta. Siellä ei katsottu aukioloaikoihin, vaan Peicco hoidettiin silloin kun se apua tarvitsi. Myös voinnin varmistaminen ja ohjeiden antaminen puhelimitse sekä tieto siitä, että apua olisi tarvittaessa saanut sunnuntainakin oli todella ISO asia.

Olen aina pitänyt Edithistä valtavasti, se on mielestäni upea koira. Tämän tapauksen jälkeen arvostan sitä -jos mahdollista- vieläkin enemmän, ja tunnen suurta kiitollisuutta sen olemassa olosta. Muina naisina se hyväksyi hoidettavakseen toisen nartun pennut ja huolehti niistä omiensa ohessa.