Siirryin koirieni ruokinnassa barfiin vuoden vaihteen tuntumassa. Nyt pentulaatikossa köllöttelevät pennut ovat ensimmäiset, joiden emääkin ruokin barfilla. Barfauksessa koiran ruokinnassa pyritään jäljittelemään villieläinten ruokavaliota, teollisia tuotteita ei käytetä, ei myöskään viljaa, joka on koiran ruokavalioon täysin kuulumaton tuote. Kaikki ruoka annetaan raakana. En tässä selosta sen tarkemmin, lisää aiheeseen voi tutustua vaikkapa täältä
Ajatus barffiin siirtymisestä oli muhinut takaraivossa vuosikausia, en ollut koskaan varsinaisesti kokeillut sitä, toki koirani ovat jatkuvasti syöneet vihanneksia, lihaa ja luita, mutta ruokinnan perustan muodosti kuitenkin laadukas kuivamuona. Kuvittelin barffauksen olevan vaivalloista kaikkine kasvismössöineen, mutta eipä se sitten olekaan. Kasvissoseet hurauttaa kätevästi niistä kasviksista mitä jääkaapissa sattuu olemaan (meillä syödään paljon “rehuja” joten niitä on siellä aina joka tapauksessa). Lihoja ja luita haen aina isomman satsin kerrallaan pakasteeseen. Koirillani ei ole ollut allergioita, mutta ainakin seuraavia muutoksia olen niissä huomannut. Hampaat ovat valkoiset. Hertalle (9v) tahtoi kertyä jonkin verran hammaskiveä, mutta nyt sen leegot ovat valkoiset. Leicin henki ei enää haise pahalle. Ne juovat ja ulostavat paljon vähemmän kuin aiemmin. Ne syövät mm porkkanoita ja hedelmiä välipalaksi mielellään. Kesäaikaan kasviksia ei tarvitse edes ostaa, sillä kasvissoseisiin voi käyttää monia ihan luonnosta löytyviä/itse kasvatettavia kasveja ja yrttejä.
Reippaasti näyttävät pennutkin kasvavan, ne painoivat syntyessään 160-180g ja tänään hieman vajaa 6 vrk ikäisenä ne ovat jo reilusti tuplanneet painonsa. Waalea Wiikinki, ja Wuoren Warma painavat 460g Wirallinen Walwoja ja Walko Wuokko 400g ja Willi Weikkaus 420g.